keskiviikko 7. elokuuta 2013

Herkulliset herutukset kuvauksista!

Hiki tuli, mutta purkkiin meni! Päivä aloitettiin aamiaisella ja meikkitaiteilija Jonna Karlströmin
http://www.jonnakarlstrom.com/ käsittelyllä, ja kun meikit olivat Klaus Thunderin ja Herkullisten kasvoilla, kuvausryhmä suuntasi Jakomäen metsään. Ohjaajana toimi bändin tekstienkin takaa vanha tuttu Jari Madekivi ja mukana porukassa oli myös koreografimme Hilppa Lampi.

Ennen iltapäivän lounasta, saimme usemman tunnin kisailut menevästi purkkiin teltan pystytyksineen ja vuorikiipeilyineen auringon paahtaessa metsän läpi. Muutama kusiainen tarttui myös mukaan ja pahimmat vammat sai Hilppa. Rapatessa roiskuu ja jalat olivat hyvin myös verjnuarmuilla itse kullakin päivän päätteeksi.



Pusikosta päädyimme vielä iltapäivällä katukuvien lisäksi niitylle, jossa kuvasimme tanssikoreografiakohtaukset ja yhteiskirmaukset. Tästä videosta ja biisistä ylipäänsä tulee ehdottomasti ensi kesän kuumin hitti, olihan meillä kuuma jo niitä tehtäessäkin ;).

Herkkupeput pyörivät siihen tahtiin, että Herkkikset aloittavat myös syksyn mittaan kevyemmän linjan ravintopuolella. Herkkupöytään kannetaan talven aikana toivottavasti enemmän terveysherkkuja kuin rasvakeittimestä kaivettua suupaloja. Pysymme edelleen omassa tyylilajissamme, mutta jotta ensi vuoden keikoille ei tarvi tilata ambulanssi, on hyvä aloittaa jalannostelu jo tämän vuoden puolella.

Olette varmasti yhtä malttamattomia kuin mekin, mutta kunhan editointi on saatu tehtyä, biisi kajahtaa rannoille ja pimeä talvi on pelastettu kesäisellä fiilistelyllä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti